Klondike on ehkäpä se kaikkein tunnetuin kaikista pasianssipeleistä. Klondike-pasianssi on tullut tunnetuksi erityisesti sen vuoksi, että peli löytyy vakiona jokaisesta Windows-käyttöjärjestelmällä varustetusta tietokoneesta. Koska ensimmäisen Windows-version julkaisusta on jo yli 20 vuotta, on Klondike-pasianssi toiminut monen toimistotyöntekijän työpäivän rattona jo vuosikymmenien ajan. Peli toimii kuitenkin aivan yhtä hyvin myös fyysisellä korttipakalla pelattaessa, jos tylsä hetki yllättää.
Korttien asettelu Klondikessa
Klondike-pasianssi alkaa korttien asettamisella pelipöydälle. Kortit jaetaan seitsemään erikokoiseen pinoon, joista pienin on vasemmalla ja korkein oikealla puolella pelaajasta katsoen. Ensimmäiseen pinoon laitetaan yksi kortti, toiseen kaksi korttia, kolmanteen kolme korttia – ja niin edespäin. Viimeiseen, eli seitsemänteen pinoon tulee siis yhteensä seitsemän korttia.
Kortteja ei jaeta Klondike-pasianssissa täysin päällekkäin, vaan ne asetetaan limittäin niin, että ylempänä pinossa olevan kortin yläosa koskee alemman kortin alaosaa. Kun kaikkiin pinoihin on jaettu oikea määrä kortteja, käännetään pinojen päällimmäiset kortit vielä kuvapuoli ylöspäin. Pelipöydälle tulee myös jättää tilaa ässille, joista keräyspakkojen kasaaminen kohta aloitetaan. Tämä tila jätetään yleensä pinojen yläpuolelle samaan tapaan kuin Klondiken tietokoneversiossa. Loppupakka laitetaan kuvapuoli alaspäin pöydälle. Se toimii käsipakkana, josta kortteja pelin kuluessa nostetaan.
Näin Klondike-pasianssia pelataan
Tämän pasianssipelin tavoite on selkeä: siirtää kaikki kortit pinoista ja käsipakasta neljään keräyspakkaan, joita on yksi jokaista maata kohden. Klondike-pasianssin pelaaminen tapahtuu niin, että pelaaja kääntää aina kolme korttia kerrallaan käsipakasta oikeinpäin pöydälle eteensä. Tämän jälkeen pelaaja voi käyttää päällimmäiseksi jäänyttä korttia yhdistääkseen sen johonkin pöydälle muodostetuista pakoista. Kun korttien yhdistely ei enää onnistu, tai pelaaja ei halua enää sitä tehdä, kääntää hän pakasta uudet kolme korttia edellisten päälle. Sama toistuu, kunnes pakka on lopussa. Tämän jälkeen pakka käännetään ympäri , ja homma alkaa alusta.
Yhdistäminen tapahtuu niin, että pelaaja voi siirtää kortin pinon alimmaiseksi, jos se on A) silmäluvultaan yhden numeron pöydässä olevan pinon ylintä korttia pienempi ja B) eri maata kuin pöydässä olevan pinon ylin kortti. Esimerkiksi ruutunelosen voi yhdistää pöydällä joko patavitoseen tai ristivitoseen päättyvään pinoon, mutta ei ruutuvitoseen tai herttavitoseen päättyvään pinoon. Kortteja voi siirtää myös pinojen välillä täysin vapaasti, kunhan noudattaa samaa sääntöä. Pelaaja voi halutessaan siirtää vain yhden kortin, osan pinon korteista tai vaikka koko pinon kuvapuoli ylöspäin olevat kortit toiseen pinoon. Jos koko pino siirretään niin, että seuraava kortti on pinossa kuvapuoli alaspäin, käännetään tämä pinon ylin kortti kuvapuoli ylöspäin.
Numerokortit ovat Klondike-pasianssissa aina oman silmälukunsa arvoisia, kuvakorteilla on omat nimikkoarvonsa ja ässät ovat aina arvoltaan 1. Ässiä ei kuitenkaan käytännössä ikinä pelata muuten kuin asettamalla niitä keräyspakkaan pinojen yläpuolelle, sillä ne toimivat keräyspakkojen avauskortteina. Myös kuninkailla on Klondikessa erikoisrooli, sillä ne toimivat puolestaan pinojen aloituskortteina. Kuningas voidaan asettaa pinon alimmaksi vain siinä vaiheessa, kun pino on muuten tyhjennetty, eli siirretty joko keräyspakkaan tai osaksi toista pinoa.
Pelin voittaminen ja häviäminen
Pelin voittaminen tapahtuu siirtämällä kaikki kortit pöydältä ja käsipakasta keräyspakkoihin. Jokaisella maalla on oma keräyspakkansa, joka tulee täyttää alhaalta (ässästä) ylös (kuninkaaseen) asti. Kortteja voi siirtää pöydältä ja käsipakasta keräyspakkoihin aina halutessaan, mutta yleensä keräyspakkoja kannattaa täyttää melko tasaiseen tahtiin. Pelaaja voi myös siirtää kortteja keräyspakoista takaisin pinoihin, mikäli niin haluaa. Tämä saattaa joissain tapauksissa auttaa vapauttamaan uusia kortteja pelattavaksi.
Peli on voitettu, kun kaikki kortit on siirretty keräyspakkoihin. Pelaaja häviää Klondike-pasianssissa silloin, kun peli jää jumiin; tässä tapauksessa uusia kortteja ei enää ole mahdollista vapauttaa peliin, eikä peliä täten voi pelata loppuun. Joskus Klondike-pasianssia pelataan läpimenon helpottamiseksi niin, että pelaaja nostaa käsipakasta kolmen kortin sijaan kerralla vain yhden kortin.